Naiseni haluaa vain olla kainalossa

Joskus miehillä on vaikeata ymmärtää, miksi nainen jonka kanssa on kaikin puolin mukavaa, ei halua siirtyä samassa tahdissa miehen kanssa makuukamarin puolelle. Kohtelias ja mukava mies ei haluaisi painostaa rakastamaansa naista, mutta on tietysti huolissaan siitä, kun seksiä ei ole riittävästi tarjolla, vaikka heillä muuten menee hyvin.

Seuraava esimerkki on poimittu vauva.fi sivuston keskustelupalstalta (19.8.2014). Se on erinomainen kuvaus (vaikka tietysti hieman surullinen) kohteliaan nykymiehen ongelmista saada naisensa kiinnostumaan seksistä. Esimerkki kuvaa myös erittäin hyvin, että mies on yleensä valmis siirtymään läheisyydestä suoraan seksiin, kun nainen tarvitsee usein vetovoiman ja intohimoisen jännitteen ”herätyksen” ennen kuin hän kehossaan kokee olevansa valmis seksiin.

Palastellaan keissiä kohta kohdalta, niin selviää hyvin tarkasti mitä tarkoitan II vaiheen parisuhteen haasteilla. (Lue lisää: “Parisuhteen kolme vaihetta”.) Annan myös selvät ohjeet, mitä tällaisissa tilanteissa voi kokeilla, jotta tilanne kehittyisi molempia innostavaan vaiheeseen.

”Mä olen tapaillut yhtä naista jo pari vuotta. Tapaamme lähes päivittäin. Nainen haluaa maata kainalossani joka ilta ja katselee samalla telkkua. Ihan kivaa se on joskus, mutta en itse saa siitä mitään, enkä normaalisti juuri koskaan edes katso telkkaria. Kaikkea mukavaa tuossa kyllä jutellaan mutta itse kiihotun seksuaalisesti naisen läheisyydestä. Tuossa tilanteessa haluaisin itse hiplailla ja haluaisin että minua kosketeltaisiin. Minulla on aina täysi erektio tuossa tilanteessa. Yritän itse hyväillä naista samalla kun siinä olemme. Naiselle tuo kainalossaolo ei sisällä muuta kuin kainalossaolon.

Minulle se tuntuu hiukan tylsältä ja joskus jopa ajan haaskaukselta ja siitä sitten usein lähden ennen pitkää melko lailla pettyneenä kotiini. Tuntuu lähes kidutukselta maata kaunis nainen kainalossa eikä seksiä saa edes ajatella.

Seksiin kun yritän edetä, niin onnistuu korkeintaan kerran viikossa. Seksiin tuleekin sitten jonkin verran suorituspaineita. Toisinaan seksi on ollut hyvääkin, mutta ei koskaan mitään tajunnan räjäyttävää. Suuseksiä ja kädellä tuotetun orgasmin olen saanut tasan yhden kerran. Itse olen nuollut ainakin sata kertaa koska naiseni pitää siitä.

Olenko löytänyt poikkeuksellisen epäseksikkään ihmisen vai onko tuollainen kainalossaolo jollekin täydellinen yhdessäolon muoto? Mietin tässä naisen vaihtoa, kun alkaa pikkuhiljaa tuntumaan että parisuhteeni hänen kanssaan olisi tulevaisuudessa pelkkää puutetta.”

 

Miehen ja naisen maailma

He ovat jo tavanneet kahden vuoden ajan ja tapaavat lähes päivittäin. Oletetaan, että molemmat käyvät töissä ja että he tosiaan tykkäävät toisistaan, eli peruslähtökohdat suhteelle ovat melko hyvät. Mies on selvästi jopa rakastunut.

…enkä normaalisti juuri koskaan edes katsele telkkaria.

Kiltti mies on hyvää hyvyyttään jo kahden vuoden ajan lähes joka kerta kun he tapaavat suostunut tekemään jotain, mistä hän ei oikeastaan ole kiinnostunut. Tämän nainen aistii ja se ei ole naiselle vetovoimaa ylläpitävä tekijä. Päinvastoin, nainen kokee, että mies tulee liian samanlaiseksi hänen kanssa ja, mitä pahinta, vasten miehen omaa tahtoa. Tämä sinänsä mukava rakkaudellista läheisyyttä lisäävä ele vähentää naisen tuntemaa rakkaudellista vetovoimaa miestä kohtaan. (Lue lisää: “Vetovoiman seitsemän energianlähdettä”.)

…sitten usein lähden ennen pitkää melko lailla pettyneenä kotiini.

Mies lähtee pettyneenä kotiin ja hänen kokemuksensa itsestään miehekkäänä miehenä senkun heikkenee. Keskustelun edetessä vauva.fi sivustolla selviää, että näistä asioista on kyllä puhuttu.

Itse häntä kehun ja katselen ihaillen…Ei se jatkuva kehuminenkaan tunnu auttavan…Olen ottanut asian esiin kymmeniä kertoja, mutta ei siitä ole ollut mitään vaikutusta. Kaiken puolin olen koittanut tähän suhteeseen panostaa ja teemme kaikkea yhdessä.

 

Miksi keskustelu ei auta?

Tässä on hyvä esimerkki siitä, että vetovoimaan vaikuttavat asiat eivät ole keskustelun ja puhumisen tai edes verbaalisen kehumisen asia. Mies on jo kahden vuoden ajan puheillaan ja toimillaan viestittänyt (huomaamattaan) naiselle, ettei hän ymmärrä naistaan ja että hän on altavastaajan paikalla. Kuitenkaan hän jatkaa suhdetta. Kohteliaana miehenä hän ei kuitenkaan laita naistaan ”selkä seinää vastaan” (en tietysti tarkoita mitään aggressiivista). Hänen tulisi selkeästi sanoa mitä tarvitsee ja jos sitä ei tapahdu tietyn ajan aikana (esimerkiksi kolme viikkoa), niin hän harkitsee vakavissaan suhteen lopettamista.

Kiltti ja mukava II mies ei yleensä tee näin, sillä hänelle on mennyt hyvin perille se hieno tasa-arvoinen puhe, että naisen mieltä ei saa pahoittaa ja että naisen kokemuksia (esimerkiksi loputon kainalossa olo) ei saa väheksyä. Tietysti miehen tulee kunnioittaa naisen kokemusta, mutta miehellä on kuitenkin myös oikeus ilmaista selkeästi mitä tarvitsee.

Tämä voi aluksi synnyttää heidän välilleen jännitystä ja ”kitkaa”, joka II vaiheen mieheltä yleensä tuntuu pahalle. Hän pelkää, että nainen jättää hänet siksi että yhdessäolo ei ole enää lämmintä ja mukavaa. Toisaalta (tätä mies ei yleensä tiedosta), lisäämällä jännitettä ja kahden erilaisen tahdon kohtaamista voi sytyttää naisen. Nyt nainen aistii, että miehellä on ”selkärankaa”. Mies tuo esiin mitä hänelle on tärkeätä, eikä enää toimi yli-kiltisti naisen halujen mukaan. Mies ei siis enää pelkää naistaan (eikä toisaalta ole aggressiivinen), joten nainen alkaa kokea uudenlaista viriävää vetovoimaa miestä kohtaan. (Lue lisää: “Vetovoiman ylläpitäminen”.)

 

Vetovoimakentän ilmiöitä

Nämä asiat liikkuvat vetovoimakentässä yleensä tiedostamattomasti, eikä nainen itse välttämättä tiedosta mitä on tapahtumassa. Hän vain kokee kehossaan, että kunnes vetovoimakenttä aukeaa, niin tämän miehen kanssa hän ei vaan innostu. Kainalossa oleminen on mukavaa ja toisen ihmisen läheisyys lämmittää. Se mahdollisesti riittää hänelle, kunnes jotain kihelmöivämpää tapahtuu.

Lukijat antavat miehelle kunnon perinteisiä miehisiä neuvoja:

Mene naisen luo. Kiedo kätesi naisen ympärille. Hiplaa. Kerro rakastavasi. Ala riisumaan itseäsi ja sitten naista. Kanna naisen sänkyyn. Lähesty lempeästi, mutta apinan raivolla. Pidä katsekontakti. Hiplaa niskaa huulillasi ja sisäreittä. Anna kielareita suulle. Seuraa punastuuko nainen kun teet jotain. Pidä katsekontakti. Nussi. Vedä nainen aina oikeisiin asentoihin. Nussimisen jälkeen kysy naiselta mitä hän haluaisi seuraavaksi. Suostu vaikka istumaan sohvalla.

Nämä vinkit voivat toimiakin, mutta vasta sen jälkeen kun nainen on saatu lämpenemään vetovoiman ja kihisevän intohimon kautta. Liian nopea (perinteisen) miehekäs ja päättäväinen ”kaappaaminen” voi johtaa siihen, että nainen peloissaan alkaa yhä enemmän vetäytymään tämän miehen luota. Hän voi jopa syyttää miestä ”aggressiivisuudesta” ja ”aina sinä vain haluavat sitä yhtä ja samaa”, jos hän kokee, että vaatteiden riisuminen on tapahtunut liian nopeasti, ilman aitoa vetovoimaista halua hänen puoleltaan.

Sivuston keskustelussa selviää myös, että naisella on ollut paljon miehiä, jotka ”vain haluavat panna”. Se voi olla yksi syy, että hänellä on nyt korostunut tarve vain olla kainalossa ja kehittää turvallista lämmintä läsnäoloa. Toisaalta liikaa on liikaa ja tasa-arvoisessa suhteessa myös miehellä on oikeus ilmaista ja toteuttaa seksuaalisuuttaan.

Seksiäkin heillä on, mutta melko lailla epätasapainossa ja epätasa-arvoista.

Suuseksiä ja kädellä tuotetun orgasmin olen saanut tasan yhden kerran. Itse olen nuollut ainakin sata kertaa, koska naiseni pitää siitä.

huomaavainen ja kohtelias mies ajattelee, että jos hän palvelee naista, niin nainen automaattisesti rakkauden nimissä palvelee häntä. Jo parinkymmenen suuseksin jälkeen olisi pitänyt huomata, ettei näin tule käymään! Rakkauden nimissä näin pitäisi olla, mutta kun vetovoimakenttä on päässyt haalistumaan ja nainen ei koe minkäänlaista jännitettä ja haastetta miehestään, niin epätasa-arvo senkun jatkuu. (Lue lisää: “Vetovoiman katoaminen”.)

 

Yhteisen vetovoiman kehittäminen

Keskustelijat ehdottavat, että nainen on ehkä luonteeltaan epäseksuaalinen, mutta näin usein tällaisissa tilanteissa ei ole. Mieskin kertoo että:

Silloin kun tuohon seksiin päästään, on se naisen mielestä ihanaa ja laukeaakin yleensä useamman kertaa. Minulle hyvä seksi aiheuttaa tarvetta uusintaan viimeistään seuraavana päivänä. Nyt tiedän jo ennakkoon että seuraavaan kertaan menee vähintään viikko aikaa.

Eli heillä toimii rakkauden kolmesta auringosta Läheisyysrakkaus ja Seksuaalinen rakkaus (sitten kun sänkypuuhiin lopulta päästään). (Lue lisää: “Rakkauden kolme aurinkoa”.) Nyt on molempien keskityttävä vetovoiman elvyttämiseen. Varsinkin miehen tulee osata haastaa nainen hyvällä tavalla. Hän ei enää tulisi katsella telkkaria kun ei halua ja lopetettava suuseksin antaminen, kunnes tilanne sen suhteen tasapainottuu.

Tietysti näistä asioista tulisi puhua, mutta sitten myös käytännössä harjoitella. Jos nainen ei halua harjoitella ja kehittää suhteessa piilevänä olevaa vetovoimaa, niin sitten heidän tiensä näyttää kulkevan eroa kohti.

Lisää parisuhteen kehittämisestä ILOISEKSI.FI sivustolla, kursseilla ja kirjoissa.